Laillisessa järjestyksessä kohti kuilun reunaa

Ekologisen romahduksen aikakaudella kansalaistottelemattomuudella on oma erityinen arvonsa. Olisikin tärkeää, että kansalaistottelemattomuus opittaisiin näkemään myös oikeuden sisäisenä sisältökritiikkinä ja tätä kautta tärkeänä demokraattisen osallistumisen tapana, kirjoittaa juristi ja Lakiasiaintoimisto Maailman toinen perustaja Tuuli Talvinko.

Kun oikeustieteelliset tiedekunnat alkavat syksyisin koulia nuorista ihmisistä juristeja, ensimmäinen opintojakso alkaa tyypillisesti tietynlaisilla perspektiiviharjoituksilla. Opiskelijat perehtyvät niin sanottuihin kiperiin oikeustapauksiin, joihin liittyy moraalisia, uskonnollisia, inhimillisiä tai poliittisia kysymyksiä. Yhteiskunnallisia kysymyksiä, joita vielä kesälomalla olisi lähestytty moraalifilosofian tai inhimillisen empatian näkökulmasta, herätään katsomaan uusin silmin: juristina.

Harjoitusten myötä opitaan yhdessä, että myös epäinhimilliset, järjenvastaiset tai tuhoavat ratkaisut voivat olla kaunista juridiikkaa, jos ratkaisuissa sovellettu syllogistinen päättelyketju on virheetön. Pikkuhiljaa ensimmäisen vuoden kuluessa opiskelijat jättävät taakseen ”maallikon” identiteetin ja pääsevät osaksi juristiprofessiota. Juristi-identiteetin kulmakiveksi muodostuu ajatus siitä, että asioita on tarkasteltava muodollisesti pätevien oikeusnormien loogisena ketjuna ja suljettava ulos ajatukset moraalista tai sääntelyn sisällöllisestä hyväksyttävyydestä.

Näillä eväillä varustettuina nuoret juristit lopulta lähtevät maailmalle toimimaan virkamiehinä, asianajajina, tuomareina, syyttäjinä ja yritysjuristeina.

Kansalaistottelematon suora toiminta asettaa lainsäädännön eteen peilin

Oikeuden sisäänrakennettu mahdottomuus kyseenalaistaa suuntaa, johon ollaan menossa, tuottaa kiinnostavia lopputuloksia erityisesti ympäristöaktivismiin liittyvissä tapauksissa.

Helmikuussa 2026 Yhdysvalloissa tuomittiin Greenpeace yli 300 miljoonan dollarin vahingonkorvauksiin taas uutta öljyputkea rakentavalle öljy-yhtiölle, vaikka luonnontieteellisessä mielessä ei ole epäselvää, kumman osapuolen toiminta ajaa meitä kohti kuilun reunaa.

Tammikuussa 2026 Lapin käräjäoikeus tuomitsi joukon Aalistunturia puolustaneita aktivisteja suorittamaan Metsähallitukselle kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvaukset, vaikka tässäkin tapauksessa oli ilmeistä, kumpi oikeudenkäynnin osapuolista oli Aalistunturilla aiheuttamassa todellista, peruuttamatonta vahinkoa.

Juridiseen ajatteluun kuuluu kuitenkin tietty ylpeys siitä, että asiat voidaan – ja jopa tulee? – ratkaista tavalla, joka ei tunnu yhteiskunnallisesti mielekkäältä. Se vahvistaa juristeina kokemustamme siitä, että emme ole kadunmiehiä vaan oikeuden ammattilaisia.

Kansalaistottelematon suora toiminta asettaakin lainsäädännön eteen peilin, josta vain juristi voi tunnistaa itsensä. Normin rikkominen paljastaa järjestelmän toimintalogiikan ja tuo päivänvaloon, keitä oikeus suojelee ja ketkä se tuomitsee rikollisina. Esimerkiksi ympäristöä puolustavan aktivismin yhteydessä nähdään toistuvasti, että oikeusjärjestyksemme on rakennettu suojelemaan luonnonvaroja hyödyntävää teollisuutta ihmisiltä, jotka pyrkivät turvaamaan omat elinolosuhteensa.

Kansalaistottelemattomuudella on ajassamme oma erityinen arvonsa

Suomessa yhteiskunnallisista motiiveista lähtevä kansalaistottelemattomuus on kirjattu rikoslain perusteluihin lieventäväksi asianhaaraksi jo 2000-luvun alkupuolella, yli 20 vuotta sitten. Tuomioistuimet ovat kuitenkin olleet vastahakoisia soveltamaan ajatusta. Vaikka yhteiskunnallisen motiivin huomioiminen etenkin rangaistusta määrättäessä on ollut voimassa olevaa oikeutta vuosikymmeniä, se tuntuu silti mahdottomalta meille, jotka olemme selvinneet oikeustieteellisen ensimmäisestä syksystä.

Nyt olemme kuitenkin tilanteessa, jossa oikeuden sisällöstä tulisi pystyä käymään perustavalla tavalla kriittistä keskustelua. Se ei ole yksinkertainen tehtävä. Tässä umpiossa kuitenkin erityisesti lakia rikkova suora toiminta tuo eteemme oikeudellisen keskustelun mahdollisuuksia, jotka muutoin jäisivät avautumatta.

Ekologisen romahduksen aikakaudella kansalaistottelemattomuudella onkin oma erityinen arvonsa. Aktio aktiolta normista poikkeaminen auttaa meitä terveellä tavalla takaisin kohti opintojen ensimmäistä syksyä, viimeisiä lämpimiä päiviä. Olisikin tärkeää, että kansalaistottelemattomuus opittaisiin näkemään myös oikeuden sisäisenä sisältökritiikkinä ja tätä kautta tärkeänä demokraattisen osallistumisen tapana.