Skip to Content
Uutiset

Soppi-kiertonäyttely Vaasassa lokakuussa

Julkaistu:

Soppi-näyttely kiertää Suomea vuoden 2024 aikana osana Sivistyksen teemavuoden tapahtumia. Vaasassa näyttelyyn voi tutustua pääkirjastossa lokakuussa.

– Olemme erittäin iloisia, että Sopen kiertue tavoittaa juuri nyt Vaasan, ja että näyttely sijoittuu pääkirjastoon. Vaasalla on merkittävä osa Suomen kirjastojen historiassa: jo 1794 Vaasaan sijoittui ensimmäinen yleinen kirjasto. Olemme myös iloisia siitä, että näyttely tavoittaa myös suomenruotsalaiset Vaasan vierailullaan, toteaa Kvs-säätiön toimitusjohtaja Lauri Tuomi.

Soppi-kiertonäyttelyyn on vapaa pääsy. Näyttelysisällöt ovat suomeksi, ruotsiksi, pohjoissaameksi ja englanniksi.

Palvelupäällikkö Anna Pakka Vaasan kaupungin kulttuuri- ja kirjastopalveluista pitää Soppi-kiertonäyttelyä mielenkiintoisena konseptina sekä sisällöltään että toteutukseltaan. Hän toivoo näyttelyn tuottavan kirjaston kävijöille elämyksiä – ja kaikkien kirjaston käyttäjien tutustuvan Soppeen.

– Tavoitteena on myös saada vaasalaiset tulemaan varta vasten näyttelyyn, Anna Pakka sanoo.

Osana Soppi-kiertonäyttelyä Vaasassa on Kansallisgallerian tuottama Hugo Simbergin maailma -virtuaalinäyttely.

– Virtuaalilaseja voi lainata kun Digitalkkari on töissä. Digitalkkari on tavattavissa pääkirjaston aulassa maanantaista perjantaihin klo 10-17. Eli klo 17 jälkeen tai lauantaisin ei onnistu, kertoo Anna Pakka.

Soppi-kiertonäyttely Vaasassa 3.-22.10.2024

Näyttelypaikka: Vaasan pääkirjaston aula ja monitoimitila Matilda (1. krs.),  Kirjastonkatu 13, 65100 Vaasa
Aukiolo: Soppi-kiertonäyttely avoinna 3.-22.10.2024, ma-to klo 9-20, pe 9-17 ja la 10-15; Hugo Simbergin maailma -virtuaalinäyttely ma-pe klo 10-17.
Pääsymaksu: Soppi-kiertonäyttelyyn on vapaa pääsy.

Näyttelysisällöt ovat suomeksi, ruotsiksi, pohjoissaameksi ja englanniksi.

HUOM! Valitettavasti logistisista syistä johtuen näyttelyaika Vaasassa jää alunperin ilmoitettu lyhyemmäksi: näyttely avautuu 3.10.2023 ja päättyy 22.10.2023.

Hugo Simbergin maailma -virtuaalinäyttely

Soppi-kiertonäyttelyn yhteydessä Vaasassa on Hugo Simbergin maailma -virtuaalinäyttely, jonka on tuottanut Kansallisgalleria. Virtuaalinäyttelyyn pääsee tutustumaan ma-pe klo 10-17.

Virtuaalinäyttely esittelee Simbergin valonarkoja, paperipohjaisia guassimaalauksia. Näiden teosten esillä pitämiseen perinteisessä näyttelyssä liittyy paljon rajoituksia. Teokset ovat syntyneet 1890-luvun lopulla Hugo Simbergin taiteilijatien alkuvaiheessa, jolloin hän oleskeli Ruovedellä Akseli Gallen-Kallelan opissa sekä matkusti Lontooseen, Pariisiin ja Italiaan.

Näyttelyn on kuratoinut FT Marja Lahdelma. Toteutuskumppaneita ovat tuotantoyhtiö Donkey Hotel Oy ja animointistudio Talking Animals.

Soppi-kiertonäyttely loppuvuonna  2024

3.10.-22.10.2024 Pääkirjasto, Vaasa
29.10.-17.11.2024 Arktikum, Rovaniemi
20.11.2024 Aurora-tulevaisuustapahtuma, Lappia-talo, Rovaniemi
21.-27.11.2024 Tiedekeskus Pilke, Rovaniemi
3.-13.12.2024 kaupungintalon näyttelytila, Oulu

Muutokset mahdollisia. Ajantasainen tieto kiertonäyttelyn ajoista ja paikoista löytyy Sopen ja Kvs-säätiön kanavista sekä Sivistyksen teemavuosi -sivuston tapahtumakalenterista.

Tiedekeskus Soppi

Tiedekeskus Soppi havainnollistaa sivistyksen merkitystä suomalaisen yhteiskunnan uudistumisessa ja käsittelee sivistystä laaja-alaisesti elinikäisen oppimisen, sivistyksen tasa-arvon sekä kestävän elämän näkökulmista. Tiedekeskusnäyttely huomioi myös kansalaisopiston perustamisen merkityksen. Historian ja nykypäivän lisäksi Sopessa katsotaan tulevaisuuteen.

Soppi avautui yleisölle Helsingissä elokuussa 2022. Sivistykseen ja oppimiseen keskittyvä tiedekeskus on ainutlaatuinen innovaatio. Sopen sisällöt perustuvat tutkittuun tietoon, ja ne on tuotettu yhteistyössä laajan asiantuntijajoukon kanssa. Kohderyhmänä ovat opettajat, opiskelijat, päättäjät, kansalaisjärjestöt ja kaikki oppimisesta ja sivistyksestä kiinnostuneet.

Sopen ylläpitäjä Kvs-säätiö (Kansanvalistusseura sr.) on sivistystyön ja elinikäisen oppimisen asiantuntija. Vuonna 1874 perustettu Kvs on maan vanhin, sitoutumaton sivistyssäätiö.

Soppi on Suomen tiedekeskukset ry:n jäsen. Helmikuussa 2024 Sopelle myönnettiin Aikuiskasvatuksellinen teko -palkinto.

Sivistyksen teemavuosi

Sivistyksen teemavuosi on kaikille avoin tapahtumien vuosi, jonka aikana sivistyksen päältä pyyhitään pölyt. Eri alojen toimijat, yhteisöt ja verkostot ympäri Suomea ovat tervetulleita osallistumaan teemavuoteen omilla tapahtumillaan.

Kannattaa käydä kurkkaamassa teemavuoden tapahtumakalenteria. Kalenterista löytyy jo nyt myös loppuvuodelle runsaasti tapahtumia. Poimi itseäsi kiinnostavat jutut ja tule mukaan!

Lue lisää teemavuodesta: Sivistyksen teemavuoden sivusto

Jaa artikkeli
Back to top