Skip to Content
Uutiset

Soppi-kiertonäyttely Jyväskylässä toukokuussa

Kirjoittajat: Kristiina Andreasson Julkaistu:

Soppi-näyttely kiertää Suomea vuoden 2024 aikana osana Sivistyksen teemavuoden tapahtumia. Jyväskylässä näyttelyyn voi tutustua toukokuussa Jyväskylän yliopiston Kipinä-galleriassa.

Soppi-näyttely havainnollistaa sivistyksen merkitystä suomalaisen yhteiskunnan uudistumisessa. Historian ja nykypäivän lisäksi Sopessa katsotaan myös tulevaisuuteen. Näyttelysisällöt myös haastavat pohtimaan, mihin suuntaan seuraavaksi haluttaisiin kulkea.

”Toivotamme lämpimästi Sopen kiertonäyttelyn tervetulleeksi Jyväskylän yliopiston kampukselle. Jyväskylällä on vahvat juuret suomenkielisen sivistyksen syntypaikkana, koska Suomen ensimmäinen kansakoulunopettajaseminaari perustettiin kaupunkiin jo vuonna 1863. Jyväskylä ja sen yliopisto jatkavat tuota traditiota opettajakoulutuksen ja kasvatusalan kärkiyliopistona korostaen, että sivistys on supervoima”, toteaa Jyväskylän yliopiston kulttuuri- ja luonnonperintöpalveluiden päällikkö Pirjo Vuorinen.

Soppi-kiertonäyttely Jyväskylän yliopiston tiedemuseon Näyttelykeskus Soihdun Kipinä-galleriassa 3.5.-1.6.2024. Näyttely on avoinna ke-pe klo 12-17 ja la klo 12-16.

Poikkeuksia aukioloajoissa

  • to 9.5.2024 suljettu (helatorstai)
  • la 18.5.2024 avoinna klo 12-19

Soppi-kiertonäyttelyyn on vapaa pääsy. Näyttelysisällöt ovat suomeksi, ruotsiksi, pohjoissaameksi ja englanniksi.

Jyväskylän vierailun jälkeen Soppi-kiertonäyttelyn voi nähdä Porissa SuomiAreenan aikaan kesäkuussa.

Hugo Simbergin maailma -virtuaalinäyttely

Soppi-kiertonäyttelyn yhteydessä Jyväskylässä on mahdollisuus tutustua Hugo Simbergin maailma -virtuaalinäyttelyyn, jonka on tuottanut Kansallisgalleria. Virtuaalinäyttelyyn pääsee tutustumaan Soppi-kiertonäyttelyn aukioloaikoina.

Virtuaalinäyttely esittelee Simbergin valonarkoja, paperipohjaisia guassimaalauksia. Näiden teosten esillä pitämiseen perinteisessä näyttelyssä liittyy paljon rajoituksia. Teokset ovat syntyneet 1890-luvun lopulla Hugo Simbergin taiteilijatien alkuvaiheessa, jolloin hän oleskeli Ruovedellä Akseli Gallen-Kallelan opissa sekä matkusti Lontooseen, Pariisiin ja Italiaan.

Näyttelyn on kuratoinut FT Marja Lahdelma. Toteutuskumppaneita ovat tuotantoyhtiö Donkey Hotel Oy ja animointistudio Talking Animals.

Heureka pop-up 29.-30.5.2024

Soppi-kiertonäyttelyn yhteydessä on Tiedekeskus Heurekan pop-up keskiviikkona ja torstaina 29.-30.5.2024. Kellonajat tarkentuvat myöhemmin.

Soppi-kiertonäyttelyn ajat ja paikat 2024

Tammikuu – elokuu 2024
26.-27.1.2024 Educa, Messukeskus, Helsinki
7.-9.202024 Aikuiskasvatuksen tutkimuspäivät, Helsingin yliopisto
4.-26.3.2024 Tampereen työväenopisto, Sampola, Tampere
4.-29.4.2024 Turun yliopisto, Educarium, Turku
3.5.-1.6.2024 Jyväskylän yliopiston tiedemuseo Näyttelykeskus Soihtu/Kipinä-galleria, Jyväskylä
6.6.2024 ProCom-päivä, Pikku-Finlandia, Helsinki
25.-27.6.2024 SuomiAreena, Promenadikeskus, Pori
28.-30.7.2024 Kimara-leiri, Evo, Hämeenlinna
1.-2.8.2024 OPH Suomi-koulujen päivät, Helsinki

Syyskuu – joulukuu 2024
14.9.-26.9.2024 Pääkirjasto, Taiteiden aukio, Joensuu
3.10.-22.10.2024 Pääkirjasto, Vaasa
29.10.-17.11.2024 Arktikum, Rovaniemi
20.11.2024 Aurora-tulevaisuustapahtuma, Lappia-talo, Rovaniemi
21.-27.11.2024 Tiedekeskus Pilke, Rovaniemi
3.-13.12.2024 kaupungintalon näyttelytila, Oulu

Muutokset ja lisäykset ovat mahdollisia. Ajantasainen tieto kiertonäyttelyn ajoista ja paikoista löytyy Sivistyksen teemavuoden tapahtumakalenterista sekä tiedekeskus Sopen verkkosivustolta.

Jaa artikkeli

Kirjoittaja

Back to top