Anarkismi hyvän elämän etsimisenä

Anarkismi on kutsu katsella ja elää arkea toisin, kuvailee anarkisti, punkkari ja Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Nuusa Niskala.

Anarkismi on monimuotoinen ja alati kehittyvä poliittinen perinne. Se pyrkii purkamaan hierarkkisia valtarakenteita ja rakentamaan yhteiskuntaa, jossa vapaus ja tasa-arvo voivat symbioottisina toteutua. Anarkismi ei ole jäykkä ideologia, vaan elävä, hengittävä ja muuttuva kenttä: teoriaa, käytäntöjä, erehdyksiä, uusia alkuja – ja ennen kaikkea: elämää.

Anarkismissa korostuvat esimerkiksi autonomian periaatteet, solidaarisuus, keskinäinen apu ja suora toiminta, mutta yhtä lailla myös mielikuvitus ja halu nähdä vaihtoehtoja siellä, missä vallitseva järjestys pyrkii uskottelemaan, ettei vaihtoehtoja ole.

Anarkismi tapana olla maailmassa

Oma suhteeni anarkismiin syntyi aluksi ilman määritelmiä ja teoriaa, ennen kaikkea kokemuksen ja siitä saadun sytykkeen kautta toimia. Esimerkiksi kun itsestään selvänä pidetty rakenne paljastui mielivaltaiseksi, sisimmästä nousi vahva kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja vakaa halu muuttaa asioiden tilaa. Tai kun jokin suhde ei rakentunutkaan valtapeleille ja valmiille roolituksille, vaan keskinäiselle kunnioitukselle ja muutokseen antautumiselle.

Myös oleminen paikoissa, joissa kukaan ei määritellytkään yksin suuntaa tai tilanteissa, joissa olen saanut vastaanottaa huolenpitoa ja taas toisissa hetkissä antaa sitä vastavuoroisesti, anarkismini on syventynyt kaikista eniten. Näissä hetkissä se on muodostunut kyselyn, ihmettelyn, suhteissa olemisen, jakamisen ja yhteisen sitoutumisen kautta, tapana olla ja hengittää maailmassa yhdessä toisten kanssa.

Hyvä elämä ei synny eristyksissä

Anarkismin alku paikannetaan aatehistoriallisesti usein valistuksen jälkeiseen aikaan 1800-luvulle. Useat tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että anarkismin vapautukselliset juuret ulottuvavat syvälle ihmiskunnan historiaan uskonnollisista kirjoituksista ja vanhoista elämänfilosofioista ihmisten arkisiin tapoihin järjestää elämänsä toisin. Tällöin anarkismi näyttäytyykin ennen kaikkea kysymyksenä hyvästä elämästä. Mitä voisi tarkoittaa elää vapaana ja pyrkiä hyvään elämään suhteiden muodostamassa maailmassa osana koko elonkehää?

Hyvän elämän merkityksen pohtiminen korostuu entisestään aikana, jolloin olemassaolon perusteet ovat monin tavoin uhattuna. Useita perusoikeuksia ollaan murentamassa, fasismi on nostanut jälleen päätään ja ekokriisiin suhtaudutaan valtioiden tasolla ylimalkaisesti.

Hyvä elämä ei voi perustua kuitenkaan pelkästään negatiiviseen vapauteen (vapauteen jostakin). Syvimmässä ja kokonaisvaltaisimmassa merkityksessään hyvän elämän tulee sisältää myös positiivinen vapaus (vapautta johonkin). Ei siis vain esteiden puuttumista, kahleiden katkeamista, vaan myös tarvittavien olosuhteiden olemassaoloa. Olosuhteiden, jotka mahdollistavat itseilmaisun, kykyjen kehittämisen, mielikuvituksen, leikin ja ilon ; mahdollisuuden luoda merkityksiä yhdessä toisten kanssa.

Yksilökapinan sijaan ytimessä on radikaali vastavuoroisuus ja rinnalle asettuminen: Hyvä elämä ei synny eristyksissä. Se on sidoksissa myös muiden, itsenäisten, mutta toisiinsa kytkeytyneiden yksilöiden kohtaloon.

Anarkistisesti katsoen hyvän elämän etsiminen onkin jatkuvaa harjoittelua vapaammassa, tasavertaisemmassa ja luottamuksellisemmassa yhdessä elämisessä. Anarkismi on jo usein läsnä lukemattomissa arkisissa vastavuoroisuuden ja huolenpidon, vapauden ja vastuun jakamisen tilanteissa. Se ei ole kaukainen utopia, vaan pikemminkin käytäntöjen verkko, joka odottaa vain tunnistamista ja vahvistamista. Anarkismi on kutsu katsella ja elää arkea toisin.