Skip to Content
Uutiset

Tiedekeskus Sopen syyskausi 2024

Kirjoittajat: Kristiina Andreasson Julkaistu:

Tiedekeskus Sopen syyskausi käynnistyy tiistaina 13.8.2024.

Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi on syyskaudella 2024 avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 13-16.30. Ajantasaiset aukiolotiedot näet Sopen verkkosivustolta.

Soppeen voi tutustua omatoimisesti. Aukioloaikoina paikalla on myös aina opas, jonka kanssa voit vaihtaa ajatuksia tiedekeskuksen teemoista ja näkökulmista. Sopen tavoitteena on antaa syötteitä keskusteluun ja herätellä kysymyksiä – ei antaa valmiita vastauksia. Tiedekeskuksen kohderyhmää ovat kaikki koulutuksesta, kasvatuksesta sekä yhteiskunnasta kiinnostuneet.

Räätälöity tilaisuus Sopessa?

– Soppi on mainio paikka tilaisuuksien järjestämiseen. Näyttelytiloihimme mahtuu helposti 10-20 ihmistä. Opastamme mielellämme ryhmiä Suomen sivistyksestä kertovassa näyttelyssä, sanoo Kvs-säätiön TKI-päällikkö Heidi Kinnunen.

Soppi sopii esimerkiksi työyhteisön virkistyspäivän kohteeksi tai kokouspaikaksi. Ryhmävierailuun voi yhdistää Kvs:n organisoiman työpajan, joka suunnitellaan asiakkaan toiveiden mukaan:

– Tarjoamme arvo- ja tulevaisuustyöpajoja. Arvotyöpajoissa luotaamme sekä omia, että yhteiskunnan arvoja ja mietimme, miten arvot vaikuttavat toimintaamme. Tulevaisuustyöpajoissa koitamme puolestaan ymmärtää, miten tulevaisuus muotoutuu ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Kummatkin työpajat etenevät dialogisesti keskustellen, eivätkä tulokset ole koskaan samanlaisia, kertoo Heidi Kinnunen.

Sopen pysyvä näyttely

Sopen sisällöt jakautuvat kolmeen keskeiseen teemaan:
1. Elinikäinen oppiminen – sivistystyön tarina
2. Sivistyksen tasa-arvo
3. Sivistys ja kestävä elämä

Sopen teemoja toistavien sivistyksen rakennuspalikoiden avulla voit tiedekeskuksessa pohtia omia arvojasi – tai konkreettisesti rakentaa mieleisesi perustan vaikkapa sivistysyhteiskunnalle. Sivistyksen rakennuspalikat ovat olleet alusta asti erittäin suosittua sisältöä Sopessa.

Tiedekeskus Sopelle myönnettiin helmikuussa Aikuiskasvatuksellinen teko -palkinto 2024. Soppi on Suomen tiedekeskukset ry:n jäsen.

Sivistyksen ja oppimisen tiedekeskus Soppi

  • toimii Kvs-säätiön tiloissa (Cygnaeuksenkatu 4, 00100 Helsinki)
  • avoinna syyskaudella 2024 tiistaisin ja torstaisin 13.8.2024 – 12.12.2024 klo 13–16.30
  • Soppi-kiertonäyttely: Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt vuoden 2024 Sivistyksen teemavuodeksi. Osana juhlavuoden tapahtumia Tiedekeskus Sopen kiertonäyttely vierailee eri puolella Suomea. Kiertonäyttelyn aukiolotiedot löytyvät näyttelypaikkojen omista kanavista, Sivistyksen teemavuoden tapahtumakalenterista sekä Sopen verkkosivuilta.

Pääsymaksut

  • aikuiset: 8 euroa
  • opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet: 4 euroa
  • alle 18-vuotiaat: vapaa sisäänpääsy
  • vain korttimaksu
  • poikkeusaukiolot Sopen verkkosivulla 

Ryhmäopastukset

  • max 20 hlöä
  • 250 euroa (1 h)
  • 500 euroa (2 h; sisältää työpajan). Työpaja on räätälöitävissä ryhmänne tarpeiden ja toiveiden mukaan
  • ryhmäopastusten varaukset ja tilaukset: soppi@kvs.fi
Jaa artikkeli

Kirjoittaja

Back to top